Digitaaliset tuotteet ovat tämän hetken trendi
Digitaaliset tuotteet, kuten verkkokurssit ja -kirjat, ovat nykypäivän suosituimpia passiivisen tulon lähteitä sijoittamisen ohella. Oman erityisosaamisen tuotteistaminen helposti ymmärrettäväksi kurssiksi tai kirjaksi voi tuottaa hyvinkin rahaa tavoittaessaan oikean kohderyhmän. Mikäli luot tulonlähteeksi tuotteen, jota ihmiset voivat ostaa, mieti tuotteen sisältö aina ostajan kannalta: mikä kiinnostaa kohderyhmääni ja kuinka luon heille lisäarvoa tuotteeni avulla? Mitä paremmin pidät kohderyhmän mielessä, sitä todennäköisemmin tuotettasi ostetaan.
Digitaalisten tuotteiden suosio perustuu mm. siihen, että niiden rakentaminen ja ylläpitäminen on yleensä edullista. Vaikka alkupanostus voi tuntua aikaa vievältä, voi esimerkiksi verkkokurssia myydä vuosia eteenpäin, kunhan sen sisältö ei ole sidottu tiettyyn ajankohtaan. Parhaimmillaan verkkokurssi pyörii automatisoituna omalla painollaan, eikä vaadi päivittäistä paneutumista. Tyytyväisille ostajille on helpompi myydä esimerkiksi kurssin aiheeseen liittyviä lisätuotteita, kuten työkirjoja. Tärkeää on myös se, että tuotteesi tavoittaa oikeat ihmiset, joten sen markkinointiin kannattaa käyttää aikaa ja vaivaa.
Mikäli sinulla on somekanavissasi selkeästi tietyntyyppisiä seuraajia, voit hyödyntää mahdollisuutta tehdä yhteistyötä erilaisten yritysten kanssa. Nykyään seuraajamäärä ei ole tärkein mittari, sillä pienelläkin seuraajamäärällä on mahdollisuus päästä kiinni yhteistyöhön, jos kohderyhmä täsmää yrityksen kanssa. Yhteistyötä voi tehdä esimerkiksi somekanavissa yhteistyöpostauksina tai blogissa ja nettisivuilla affiliatemarkkinointina. Ota selvää erilaisista somen yhteistyömahdollisuuksista, ja ehdota sen jälkeen rohkeasti yhteistyötä yrityksille, joiden kanssa haluaisit työskennellä.